Skip Navigation

Asiantuntija kritisoi ja moni ei halua käyttää – unisex-vessoja on palautettu takaisin naisten ja miesten vessoiksi

yle.fi Unisex-vessat kuumentavat tunteita, osa muutettu takaisin sukupuolisidonnaisiksi: "Lähinnä naispuolisilta asiakkailta tullut palautetta"

Ujo pissa, häveliäisyys, sotkuisuus ja turvattomuus. Näistä syistä moni kokee sukupuolineutraalit wc:t epämiellyttävinä. Kritiikin paineessa unisex-vessoja on paikoin palautettu naisten ja miesten vessoiksi.

Unisex-vessat kuumentavat tunteita, osa muutettu takaisin sukupuolisidonnaisiksi: "Lähinnä naispuolisilta asiakkailta tullut palautetta"

Mutta miksi unisex-vessat herättävät näin paljon keskustelua ja tunteita?

Kritiikissä nousee esiin erityisesti vessojen epäsiisteys. Kauppakeskus Rewellin toimitusjohtaja Susanna Spak kertoo, että sotkuisuus oli suurin syy asiakkaiden tyytymättömyyteen, vaikka vessat siivotaan kahdeksan kertaa päivässä.

Palautteen ja julkisen keskustelun perusteella jotkut naiset myös kokevat olonsa yhteisvessoissa turvattomaksi tai muuten epämiellyttäväksi: esimerkiksi meikkaaminen on kurjaa, jos mies pesee käsiä vieressä.

Myös miehet kaipaavat yksityisyyttä, jos esimerkiksi unisex-vessassa on pisuaareja.

12

You're viewing a single thread.

12 comments
  • Esitän radikaalin mielipiteen: mitäpä jos erillisille vessoille on ollut oma järkevä syynsä?

    Ihminen on ihminen ja samassa julkisessa vessassa käyminen voi aiheuttaa epämukavuuden tunnetta, turvattomuutta, yksityisyyden puutetta, ahdistusta, jne.

    Ylipäätään, kenelle nämä unisex-vessat on, näin pragmaattisesta näkökulmasta? Mitä niistä hyödytään ja kenen kustannuksella? Kapasiteetilla perustelu on vähän niin ja näin; jos naisten vessoissa on ollut ruuhkaa, ongelma on rakennusten suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa. Tietenkin Firma A laittaa vessat unisex-vessoiksi, jos siihen loppuu asiakkaiden valitus pitkistä vessajonoista eikä tarvitse edes rahaa maksaa. Jos unisex-vessoja perustellaan trans-ihmisten oikeuksilla, itse näen sen vähän hölmöksi vääntää 99% väestöstä toimimaan 1% ehdoilla.

    Tässä on nyt painanut jokin ideologinen huuma, jolla on haluttu viestittää ja näyttää (ts. huijata) ihmisille kuinka edelläkävijöitä ollaan maailman muuttamisessa paremmaksi paikaksi. Itseäni on aina häirinnyt unisex-vessat, enkä ole tykännyt yhtään käydä niissä, mutta ei kai minun mielipiteelläni ole väliä tässä kaikkia osallistavassa yhteiskunnassa, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia.

12 comments